Quantcast
Channel: Uutisia – Kaasujalka
Viewing all 600 articles
Browse latest View live

Uusien pykälien mukaiset opetuspoljinasennukset pahimmillaan hengenvaarallisia

$
0
0

 Liikenneturvallisuudesta huolestunut CityKatsastus lupaa tarkastaa opetuspolkimen toiminnan ja asennuksen veloituksetta.

-Pahimmillaan meillä vastaan tulleet tapaukset ovat olleet sellaisia, joissa opetuspoljin on asennettu autoon suoraan sanottuna aivan päin honkia. On esimerkiksi asennuksia, joissa poljinta ei ole ehkä säästösyistä esimerkiksi ruuvattu auton koriin kiinni lainkaan. Myös opetuspolkimen tuottama jarruvoima saattaa olla pahasti puutteellinen ja poljin kytketty niin, että auton jarruvalot jäävät esimerkiksi pysyvästi palamaan kun poljinta painaa, kertoo CityKatsastuksen toimitusjohtaja Mika Kukkonen.

Kukkosen huolen kohteena olevat opetuspolkimet ovat ajokorttiharjoittelussa pakollisia varusteita, jota ei kuitenkaan ole tarvinnut enää muutoskatsastaa kesän 2018 lakiuudistuksen jälkeen.

Opetuspolkimen saa asentaa myös itse, mikä ei Kukkosen mukaan ole minkäänlainen tae kunnolla tehdystä työstä.

-Osa asennuksista mitä näemme esimerkiksi vuosikatsastusten yhteydessä, on suoraan sanottuna hengenvaarallisia. Lainsäätäjä on kuitenkin näin halunnut ja sen mukaan tässä tietysti toimitaan. Traficomista kun tätä kysyy niin vastaus kuuluu, että poliisi valvoo tienvarsitarkastuksissa. Ihan maalaisjärjellä voi tietysti miettiä, mikä se todellisuus sitten tien päällä on kun jopa meille tänne Helsingin Kehä ykkösen vieressä sijaitsevalle asemalle tuodaan opetusautoja joilla ei missään tapauksessa pitäisi lähteä ajoharjoitteluun edes maaseudun pikkuteillä.

Lääkkeeksi opetuspoljinongelmaan CityKatsastuksen Kukkonen esittää yhteiskuntavastuuta.

-Minä itse olen huolestunut tästä asiasta niin paljon, että CityKatsastuksen kaikki asemat tarkastavat nykyään opetuspolkimen toiminnan ja asennuksen veloituksetta. Se on vähintä mitä voimme tehdä, kun uusi kuljettaja aloittaa ajoharjoittelun. Haluan, ettei näistä opetukseen käytettävistä autoista muodostu entistä suurempaa riskiä liikenteeseen. Ja eiköhän sillä ”pelkääjän paikalla” istuvallakin ole sitten turvallisempi olo, kun tietää että auto pysähtyy tarvittaessa täydellä jarruvoimalla, Kukkonen sanoo.

CityKatsastuksen asemilla havaittuja vaarallisia vikoja opetuspolkimissa:

-Opetuspoljin ei ole mitenkään kiinni korissa (kolaritilanteessa todella vaarallinen)

-Jarruvaikutus opetuspolkimesta on riittämätön (asennus virheellinen)

-Jarruvalot palavat joko koko ajan tai jäävät palamaan opetuspoljinta käytettäessä

-Opetuspolkimen vaijeri rispaantunut

-Käyttö vaikeaa vääränlaisen sijoituksen vuoksi

FAKTA:

Opetusauton poljinvaatimukset muuttuivat loppukesästä

Autokoulu ja opetuslupaopetus muuttui 1.7.2018 yksivaiheiseksi. Käytännössä esimerkiksi opetusmäärät pienenivät ja harjoitteluvaihe sekä syventävä vaihe poistuivat. Niiden tilalle tuli riski­koulutus, joka on suoritettava ennen ajokoetta. Samalla poistuivat opetuslupaopettajan teoriakoe sekä opetusauton muutoskatsastusvelvollisuus.

Itse opetuspoljin on kuitenkin yhä pakollinen varuste kuljettajaopetusta annettaessa kaikissa B-, C1- ja C-luokan ajoneuvoissa sekä kevyessä nelipyörässä ja traktorissa, joissa istuinpaikat ovat vierekkäin. Lisäksi opetuspoljin on oltava moottoripyörässä sekä sellaisessa kevyessä nelipyörässä ja traktorissa, jossa istuinpaikat ovat peräkkäin, jos opettaja tai ajoharjoittelua ohjaava on mukana ajoneuvossa. Linja-autossa opetuspoljin on oltava, jos oppilaalla ei ole C-luokan ajo-oikeutta.

Opetuspolkimen voi asentaa halutessaan itse. Lain mukaan asianmukaisesti asennettu ja toimiva opetuspoljin on ajokokeeseen pääsyn edellytys. Polkimen toimivuus voidaan testata myös poliisin tienvarsitarkastuksissa. Lisäpoljin ei saa häiritä ajoneuvon oman jarrupolkimen toimintaa millään tavalla.

 
Source: Kaasujalka

Uusissa Volvoissa voi käyttää uusiutuvaa dieseliä

$
0
0

Volvo Cars tarjoaa Volvo -kuljettajille mahdollisuuden tankata autoonsa fossiilitonta uusiutuvaa HVO100-dieseliä.

Yhteensopivat autot ovat vuodesta 2015 lähtien julkaistuja Volvon SPA- ja CMA-alustoille perustuvia malleja, joissa on Volvon oma nelisylinterinen dieselmoottori.

Mallit ovat uusille alustoille tehdyt XC90, S90, V90, V90 Cross Country, XC60, V60, V60 Cross Country sekä XC40*. Mitään muokkauksia autoihin ei tarvitse tehdä. Volvo XC90 oli ensimmäinen SPA-alustaa käyttävä auto, ja se tuotiin markkinoille vuonna 2015.

Volvon dieselprojektissa on suoritettu perusteellisia käytännön testejä uuden polttoaineen kanssa. Tällä hetkellä Suomessa löytyy HVO100-dieseliä esim. Neste MY uusiutuva diesel -tuotemerkkinä.

– Olemme tyytyväisiä tehtyjen kokeiluiden tuloksiin. Siksi voimme nyt vapauttaa HVO100-polttoaineen kuluttajien käyttöön, kertoo Volvon voimansiirtojärjestelmien johtaja Mats Andersson.

– Pidämme erittäin myönteisenä sitä, että voimme tarjota diesel-Volvolla ajaville asiakkaillemme mahdollisuuden käyttää autossaan fossiilitonta vaihtoehtoa. Uusien autojen polttoainejärjestelmä sopeutuu HVO100-polttoaineen erilaisiin ominaisuuksiin, Andersson jatkaa.

Vanhemmille alustoille rakennetut Volvo -mallit eivät ole yhteensopivia HVO100-polttoaineen kanssa. Ongelmatapauksissa takuu ei silloin ole voimassa.

HVO tarkoittaa vetykäsiteltyä kasviöljyä ja HVO100 on hyväksytty parafiinista dieseliä koskevan eurooppalaisen EN15940-polttoainestandardin mukaan. Fossiiliton uusiutuva polttoaine vähentää CO2-kasvihuonepäästöjä jopa 90 prosenttia.

Lisäksi on hyvä tietää, että tänä päivänä tankattavaan fossiiliseen dieseliin polttoaineentoimittaja voi sekoittaa jopa 49-prosenttisesti HVO:ta. Tämän tyyppinen yhdiste on hyväksytty polttoaine kaikille dieselkäyttöisille Volvoille.

Huomautus:* Koskee XC90-mallia vuodesta 2015 (mallivuosi 2016) alkaen, S90-, V90-, V90 Cross Country -malleja vuodesta 2016 (mallivuosi 2017) alkaen, XC60-mallia vuodesta 2017 (mallivuosi 2018) alkaen, V60- ja V60 Cross Country -malleja vuodesta 2018 (mallivuosi 2019) alkaen sekä XC40-mallia vuodesta 2018 (mallivuosi 2019) alkaen. Vanhemmat saman mallimerkinnän mukaiset autot eivät ole yhteensopivia.

 
Source: Kaasujalka

Kia e-Niro -sähköauto sai hinnat

$
0
0


Suomeen keväällä saapuva Kia e-Niro -sähköauto on saanut hinnat. Malliston hinnat alkavat 44 990 eurosta.

Kia e-Niro on saatavana neljänä eri varustetasona: LX, EX, Business Premium ja Business Luxury. Jo LX-tason varustelu on kattava. Auton vakiovarustukseen kuuluvat muun muassa: mukautuva vakionopeudensäädin pysäytystoiminnolla, automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä jalankulkijan tunnistuksella, aktiivinen kaistavahti, kuljettajan vireystilan valvonta, korkeajänniteakun lämmitysjärjestelmä, jarrutusenergian talteenoton säätimet, ilmalämpöpumppu ja kaukovaloautomatiikka.

Uusi e-Niro ottaa paikkansa Niron tuoteperheessä nykyisten hybridi- ja plug-in hybridimallien rinnalla. Tyylikäs crossover-muotoilu, käytännölliset sisätilat ja jopa 455 kilometrin toimintamatka sähköllä yhdellä latauksella tekevät e-Nirosta yhden markkinoiden suorituskykyisimmistä sähköautoista.

Kia e-Niro on varustettu Kian 7 vuoden takuulla, joka kattaa myös akuston.

 
Source: Kaasujalka

Jo 30 miljoonaa valmistettua VW Passatia

$
0
0

 

Huhtikuun 3. päivä – Volkswagenin Emdenin tehtaalla rikottiin uusi ennätys, kun Passatin 30. miljoonas auto rullasi ulos tuotantolinjalta. Mitään muuta keskiluokan automallia ei ole myyty niin paljon kuin Volkswagen Passatia.

Passatin 30. miljoonas auto oli Passat Variant GTE: ladattava hybridi Pyrit Silver -metallivärisenä. Volkswagen Passat saapuu tänä vuonna markkinoille teknisesti päivitettynä ja tämä juhlaversio oli yksi ensimmäisistä valmistetuista uusiutuneista Passateista. Tulevina kuukausina tätä 30 miljoonatta Passatia pääsevät ajamaan kansainvälisiin lehdistötapahtumiin osallistuvat toimittajat.

”Passat on yksi Volkswagenin tärkeimpiä ja menestyneimpiä autoja – 46 vuotta sitten tapahtuneen lanseerauksen jälkeen, 30 miljoonaa asiakasta on luottanut tähän Volkswagenin malliin. Sen seurauksena Passatista on tullut yksi maailman suuruksista, auto joka on kotonaan niin Pekingin, Berliinin, Sydneyn, Johannesburgin, Helsingin, Tampereen kuin San Francisconkin teillä. Me Volkswagenilla olemme ylpeitä tämän mallin menestyksestä, se on tänä päivänäkin edelleen yksi luokkansa mittapuista, kertoo Volkswagen-henkilöautojen operatiivinen johtaja Ralf Brandstätter.

”Tällä hetkellä valmistamme Passatia kolmessa maanosassa, kymmenessä tehtaassa ja yli 100 markkinalle. Tämä tekee Passatista todellisen myyntimenestyksen”, sanoo Volkswagen-henkilöautojen tuotannosta vastaava johtaja Andreas Tostmann.

Volkswagen tarjoaa Passatista useita eri malliversioita riippuen maanosasta. Euroopassa kahdeksannen sukupolven teknisen päivityksen saavat Sedan- ja Variant-mallit esitellään kesällä. Kuljettajaa avustavat IQ.DRIVE-järjestelmät astuvat Passatissa uuden Travel Assist -järjestelmän myötä uudelle tasolle – Passatista tulee ensimmäinen Volkswagen, jota voidaan ajaa osittain avustavan järjestelmän turvin 0–210 km/h nopeuksissa. Uudistuneeseen Passatiin tulee myös saataville interaktiiviset IQ.Light-led-matriisiajovalot sekä uuden sukupolven MIB3-infotainmentjärjestelmä.

Uudistuvan Passatin GTE-malli tulee olemaan myös tärkeässä osassa, sillä tulevaisuudessa ladattavien hybridien toimintamatka sähköllä kasvaa. Toimintamatka WLTP-syklillä mitattuna on noin 55 km. Uudistunut Passat GTE (160 kW / 218 hv) täyttää jo nyt Euro 6d -päästöstandardin, joka tulee voimaan vuonna 2021.

Volkswagen aloitti Passat-mallien tuotannon Wolfsburgin tehtaalla 14.5.1973, mottonaan ”Uuden Volkswagen-aikakauden alku”. Malli oli merkkinä kokonaan uudesta malliperheestä, joissa oli vesijäähdytteiset moottorit, etuveto ja ultramoderni teräsalusta. Passat asemoitiin keskikokoluokkaan ja se oli VW 1600 -mallin seuraaja (Type 3 ilmajäähdytteinen takamoottori takavedolla). Tuona toukokuisena päivänä 46 vuotta sitten kukaan Wolfsburgissa ei voinut aavistaa, että Passatia myytäisiin 30 miljoonaa ja se ohittaisi jopa legendaarisen Kuplan myynnin (21,5 miljoonaa). Yhdessä Golfin (35 miljoonaa) ja Kuplan kanssa Passat muodostaa Volkswagenin historian myydyimmät mallit.

Suomen teillä Passateja liikkuu 71 483 kappaletta. Näistä 57 % on varustettu dieselmoottorilla, 40 % bensiinimoottorilla ja bensiini/-maakaasumalleja näistä on 2 %. Volkswagenin ladattavia hybridejä (GTE) Suomessa liikkuu tällä hetkellä noin 620 kappaletta, tämä luku tulee vielä tänä vuonna kasvamaan merkittävästi kun uudistuneen mallin toimitukset alkavat.

Nykyistä vuonna 2014 esiteltyä Passatia on myyty Suomessa yli 11 000 kappaletta. Vuonna 2018 Volkswagen Passat oli Volkswagen-malliston kolmanneksi eniten rekisteröity malli 1 822 autolla.

 
Source: Kaasujalka

Kia Sportagesta 177 hv bensa-automaatti alkaen 29 990 euroa

$
0
0

Kia on tuonut markkinoille suositusta Sportage-katumaasturista bensa-automaatilla varustetun 1.6 T-GDi (177 hv) -etuvetoversion.

Tällä uudella voimalinjalla varustettu Sportage on hinnoiteltu erittäin kilpailukykyisesti. Sportage 1.6 T-GDI Active 7 DCT -version hinta alkaa 29 990 eurosta. Uudesta 177-hevosvoimaisesta etuvetoversiosta on saatavana neljä eri varustetasoa: Active, EX, Business Premium ja GT-Line.

Sportage oli maailmanlaajuisesti Kian myydyin malli viime vuonna yli 500 000 kappaleen myynnillään. Sportage saavutti viime vuonna yli 5 miljoonan kappaleen myyntirajan. Malli on ollut tuotannossa jo vuodesta 1993 alkaen.

Sportagesta esiteltiin viime syksynä uudistettu malli. Sportage sai tuolloin uusia päästöstandardeja täyttäviä moottoreita, uutta muotoiluilmettä ja uusia varusteita. Lisäksi Sportage on ensimmäinen malli, jossa Kia esitteli 48 V sähkömoottorilla varustetun kevythybridijärjestelmän.

Sportage on varustettu kaikkien uusien Kia-mallien tavoin 7 vuoden takuulla.

 
Source: Kaasujalka

Volvo tarjoaa Polestar varustetason 60-sarjan autoihin

$
0
0

Volvo tuo uuden Polestar Engineered -varustetason 60-sarjan T8 Twin Engine -lataushybrideihin. Varustetaso on saatavilla malleihin S60, V60 ja XC60.

Polestar -varustetason on kehittänyt Volvon urheilullisten sähkökäyttöisten autojen erikoismerkki Polestar. Kyseessä on Polestarin asiantuntemusta hyödyntävä kokonaisvaltainen paketti, joka optimoi auton pyörät, jarrut, jousituksen sekä moottorin ohjausyksikön. Kokonaisuus kuvastaa Volvon ja Polestarin sitoutumista sähköistämiseen.

Polestar varustetaso on saatavilla vain T8 Twin Engine -huippumalleihin, ja se sijoittuu mallistossa Volvon R-Design -versioiden yläpuolelle. Polestar -varustetaso on tarjolla täysin uuden S60 -mallin lisäksi myös V60 Sportswagoniin ja XC60 katumaasturiin. Autoja on saatavilla rajoitettu määrä.

Varustetasoon kuuluvissa uusissa kevytmetallivanteissa on avoin rakenne, joka paljastaa huomiota herättävät kullansävyiset jarrusatulat. Kulta on Polestar -osien tunnussävy. Myös Polestarin tunnukset, mustat kromatut pakoputkenpäät ja kultaiset turvavyöt erottavat Polestar varustetason autot muista Volvoista.

Brembon etujarrusatulat on valettu yhdestä kappaleesta, ja niiden jäykkyys on optimoitu. Jarrupalojen lämmönkesto on suurempi, ja jarrulevyjen uritettu rakenne (S60, V60) tehostaa jäähdytystä. XC60 -mallissa on Akebonon etujarrut, performance jarrupalat ja reiítetyt levyt.

Polestar -versioiden monivarsituenta etu- ja takajousituksessa sisältää Öhlinsin säädettävät iskunvaimentimet ja kaksoisvirtausventtiilin, joka varmistaa jousien ja vaimentimien jäykkyyden mukavuudesta tinkimättä. S60- ja V60-malleissa on madallettu alusta.

Moottorin teho-optimointi nostaa tehot 318 hevosvoimaan (aikaisemmin 303 hv). Sähkömoottorin kanssa yhteistehot nousevat 405 hevosvoimaan ja vääntömomentti 670 Nm:iin.

– T8 Polestar varustetasolla auto tekee juuri sen, mitä haluat. Kaikki komponentit on viritetty toimimaan saumattomasti yhdessä, ja ne tuottavat reaktiivisen ja jännittävän ajokokemuksen, toteaa Volvon tutkimus- ja kehitystyöjohtaja Henrik Green.

Erikoisvarustettuun Polestar varustetasoon kuuluvat myös keinonahkainen kojetaulun päällinen, sekä Harman Kardon Premium Sound äänijärjestelmä, joka sisältää 600 w vahvistiminen, 13 kaiutinta ja subwooferin.

Erikoismallien hinnat ovat:

S60 T8 AWD Polestar aut. 65.158,-
V60 T8 AWD Polestar aut. 69.004,-
XC60 T8 AWD Polestar aut. 81.276,-

 
Source: Kaasujalka

Uudenlainen takuuvaihtoautojen konsepti

$
0
0

Daimlerin Mercedes-Benz Certified -takuuvaihtoautojen konsepti lanseerataan nyt virallisen Mercedes-Benz-maahantuojan toimesta Suomeen. Konsepti on käytössä jo yli kymmenessä Euroopan maassa ja sen käyttö laajenee kuluvan vuoden loppuun mennessä kattamaan lähes 20 maata.

Mercedes-Benz Certified tarjoaa käytetystä Mercedes-Benz-henkilöautosta kiinnostuneelle asiakkaalle mm. kahden vuoden mittaisen takuun, maahantuojan sertifioiman tarkastuksen sekä mahdollisuuden huolenpitosopimukseen. Veho-liikkeet aloittavat Mercedes-Benz Certified-ohjelman toteuttamisen parhaille käytetyille Mercedes-autoille toukokuun alusta.

Mercedes-Benz Certified takuu voidaan myöntää Mercedes-Benz – henkilöautoille, jotka ovat enintään kuuden vuoden ikäisiä ja taatun ajohistorian mukaisia ajokilometrejä on enintään 120 000 km.

Vaihtoautoista siis valikoidaan kyseiseen ohjelmaan ainoastaan parhaat yksilöt, ja tarvittavat tarkastuksessa havaitut kohteet kunnostetaan valtuutetun Mercedes-Benz korjaamon toimesta ja käyttäen ainoastaan alkuperäisiä Mercedes-Benz varaosia.

–        Käytettyjen Mercedes-Benz-henkilöautojen kysyntä on kasvanut merkittävästi viimeisten vuosien aikana. Kasvu on johtanut autojen Suomeen tuomiseen useita eri kanavia pitkin. Tuontiautojen joukossa on autoja, joiden tehdastakuu on jo päättynyt ja sellaisen auton hankkimiseen koetaan usein liittyvän riskejä. Uusi Mercedes-Benz Certified -konsepti poistaa nämä riskit tarjoamalla jopa 120 000 km ajettuun autoon 2 vuoden takuun sekä mahdollisuuden huolenpitosopimukseen. Maahantuojana näemme valmistajan järjestelmien kautta kunkin auton historian, ja voimme siksi myöntää niille takuun, kiteyttää uuden konseptin sisällön Vehon markkinointijohtaja Janne Hällfors.

Ensimmäisen kerran takuuvaihtoautolla on mahdollisuus huolenpitosopimukseen

Mercedes-Benz Certified- takuuvaihtoautoon on mahdollisuus ensimmäisen kerran Suomessa uuden auton tapaan hankkia huolenpitosopimus. Sopimuksen pituus voi vaihdella 12 – 36 kuukauden välillä ja sitä voidaan jatkaa aina siihen saakka kunnes auto täyttää 10 vuotta tai sillä on ajettu 200 000 kilometriä. Huolenpitosopimus kattaa auton määräaikaishuollot sekä korjaukset sopimusehtojen mukaisesti aidoilla varaosilla valtuutetussa huoltopisteessä suoritettuna. Sopimukseen voidaan lisätä erilaisia lisäpalveluja, esimerkiksi sijaisauto tai rengaspalvelu. Huolenpitosopimuksella voidaan myös varmistaa katkeamaton matka Mobilo-liikkuvuuspalvelulla. Huolenpitosopimuksella asiakas voi maksaa korottomasti ja kuluttomasti huollot tasaerissä. Huolenpitosopimuksen kuukausiveloitus määräytyy auton mallin, iän ja vuotuisten ajokilometrien mukaan.

 
Source: Kaasujalka

ARVONTA: Tilaa Kaasujalan Youtube-kanava ja voita iso tuotesetti

$
0
0

 

Kaasujalka järjestää arvonnan jossa palkintona yksi ämpärillinen mm. Turtle Waxin autohoitotuotteita, WD-40 ja Gorilla teippiä

Osallistut kilpailuun tilaamalla Kaasujalan Youtube-kanavan ja kommentoimalla tätä videoita. Ohjeet tulevat myös videossa.
Arvonta suoritetaan 1.6.2019 ja voittaja julkaistaan Kaasujalan some-kanavissa.

 

 
Source: Kaasujalka

Audi A4 sai uutta tekniikkaa ja kasvojenkohotuksen

$
0
0

Neljä vuotta uuden sukupolven julkistuksen jälkeen Audi uudistaa keskikokoluokan mallinsa, ja se on entistä urheilullisempi. Auton ulkonäkö on saanut Audin uuden muotoilukielen piirteet ja iso MMI-kosketusnäyttö tarjoaa toimintoja, jotka ovat tuttuja älypuhelimista.

Useat malliston moottorivaihtoehdoista on varustettu MHEV-kevythybridijärjestelmällä, joka parantaa taloudellisuutta ja mukavuutta. Tämä koskee myös Audi S4 TDI:tä, jonka konepellin alla on ensimmäistä kertaa V6 TDI-dieselmoottori, 48-voltin pääsähköjärjestelmä ja sähköinen turboahdin, jonka ansiosta tehokas kiihdytys on heti aistittavissa. Tämä voiman, väännön ja suorituskyvyn yhdistelmä on ainutlaatuinen segmentissään.

Urheilullinen ulkonäkö

Etusäleikkö on entistä leveämpi ja matalampi; vaakasuorat linjat korostavat auton leveyttä niin takana kuin auton etuosassakin. Kylkilinjaa määrittävät selvästi erottuvat lokasuojan kaaret ja alemmas laskettu hartialinja.

Audi A4:n varustetasot uusiutuvat: Suomessa valittavaksi tulee Business-, Business Advanced- tai Business S line -varustelutaso. Asiakkaat voivat nyt valita 12 ulkoväristä, mukaan lukien uusi väri Terra Grey. S-malleilla ja A4 allroad quattrolla on omat itsenäiset ulkonäkönsä.

Auton sisällä iso hieman kuljettajaan päin kallistettu uusi MMI-kosketusnäyttöjärjestelmä sijaitsee keskeisellä paikalla keskikonsolin yläpuolella, tarjoten ensiluokkaisen digitaalisen kokemuksen ja käytettävyyden. Uudistuneet design ja S line -varustepaketit tarjoavat sisätiloihin paljon värejä ja eri materiaaleja, ja nyt niitä voi myös vapaasti yhdistellä keskenään.

Liitettävyyspalvelut

Uusi MMI-kosketusnäyttöjärjestelmä tarjoaa samankaltaista käyttäjäkokemusta kuin älypuhelimetkin. MMI-kosketusnäyttö korvaa perinteiset kierto- ja painopainikkeet keskikonsolissa, lukuun ottamatta ilmastoinnin säätimiä ja painikelistaa. Korkearesoluutioinen TFT-näyttö on vakiona 8,8 tuumaa ja lisävarusteena se on saatavilla 10,1 tuumaisena. Näytön grafiikka on selkeää ja pelkistettyä: myös valikkorakenne on madallettu käytön helpottamiseksi. MMI-hakutoiminto perustuu vapaaseen tekstiin ja sen painikevaste on nopea. Myös ääniohjaus on uudistunut.

Audi A4:n navigointi on nyt myös entistä monipuolisempaa ja käyttäjäystävällisempää. Audi connect ja Audi connect plus -paketit tarjoavat online-palveluja, kuten Car-to-X-palvelun, joka käyttää hyväkseen parviälyä. Näiden lisäpalvelujen avulla Audi A4 tunnistaa liikennemerkit ja kertoo uhkaavasta vaaratilanteesta, se auttaa myös parkkipaikan löytymisessä ja uutena ominaisuutena antaa tietoa vaihtuvista liikennevaloista. Kun auto on liitettynä kaupunkien infrastruktuuriin, se saa ajankohtaista tietoa liikennevaloja ohjaavalta keskustietokoneelta palvelimen kautta, jolloin kuljettaja voi sopeuttaa auton nopeuden saavuttaakseen liikennevalot silloin kun se on vihreä. Lisäksi järjestelmä tukee ennakoivaa ajotyyliä, taloudellista ajotapaa sekä soljuvaa liikennevirtaa. Tämä toiminto on osa lisävarusteena saatavaa Audi connect –palvelua, joka tulee tarjolle valikoiduissa Euroopan kaupungeissa.

Audi connect Safety & Service -järjestelmä on Audi A4:ssä vakiovaruste: maksuton myAudi-sovellus liittää asiakkaan älypuhelimen saumattomasti osaksi autoa. Lisävarusteena saatavalla Audi connect key -älypuhelinavain toiminnolla voit sulkea ja avata auton ovet sekä myös käynnistää moottorin käyttämällä yhteensopivaa Android-älypuhelinta.

Audi A4:n uudessa MMI-järjestelmässä on lisäksi uusi tehokkaampi kolmannen sukupolven MIB 3 -ohjausyksikkö. Vakiovarusteisen, osittain analogisen, mittariston lisäksi lisävarusteena on valittavissa täysin digitaalinen Audi virtual cockpit plus -mittaristo. Myös head-up display -tuulilasinäyttö on saatavilla lisävarusteena. Saatavilla on myös laaja valikoima kuljettajaa avustavia järjestelmiä. Nämä lisävarustepaketit kulkevat nimillä ”Tour”, ”City” ja ”Parking”. Esimerkiksi ”Tour”-paketissa on mukana adaptiivinen vakionopeudensäädin Stop&Go-toiminnolla. Yhdessä ennakoivan taloudellisuusavustimen kanssa se jarruttaa ja kiihdyttää autoa ennakoivasti, jopa silloin, kun edellä ajavaa autoa ei ole. Näin toimiakseen auto analysoi tietoa Car-to-X-viesteistä, navigaatiojärjestelmästä ja liikennemerkeistä.

Moottorivalikoima

Suomessa ennakkomyynnin alkaessa Audi A4 tulee saataville kuudella eri turboahdetulla moottorilla, teholuokissa 110 kW (150 hv) – 255 kW (347 hv), Audi A4 35 TFSI:stä aina Audi S4 TDI:hin. Kaikki moottorit täyttävät Euro 6d-TEMP päästöstandardit.

Lanseerauksen yhteydessä kolme moottorivaihtoehtoa on varustettu 12-voltin MHEV-kevythybridijärjestelmällä, joka vähentää polttoaineenkulutusta ja lisää ajomukavuutta. Jokapäiväisessä käytössä kevythybridijärjestelmä vähentää polttoaineen kulutusta jopa 0,3 litraa 100 kilometrillä.

Audi A4 -malleissa on vakiovarusteena automaattivaihteisto, paitsi 35 TFSI -moottorivaihtoehdossa, joka tulee saataville myös manuaalivaihteistolla.

Vakioalustan ja urheilullisen alustan lisäksi tarjolla on myös kaksi mukautuvaa alustavaihtoehtoa – sähköisesti säädettävä iskunvaimennus, joka on 10 mm vakioalustaa matalampi, sekä urheilullisempi alusta, joka on 23 mm vakioalustaa matalampi. Kuljettaja voi myös valita eri ajoprofiilien välillä käyttämällä tuttua Audi drive select -järjestelmää ja siten vaikuttaa ajoasetuksiin, alustaan ja ohjaukseen.

Audi S4 TDI

Molemmat S-mallit – Audi S4 TDI sekä Audi S4 TDI Avant – on varustettu V6-dieselmoottorilla. Tämä 3,0 TDI-dieselmoottori yhdistää suuren väännön, tasaisen ajomukavuuden ja pitkän toimintamatkan. Dieselmoottori tarjoaa 255 kW:n (347 hv) tehon ja 700 Nm:n maksimiväännön. Audi S4 TDI Sedan kiihtyy 0–100 km/h 4,8 sekunnissa ja sen sähköisesti rajoitettu maksiminopeus on 250 km/h. Tämä yhdistelmä voimaa, vääntöä ja suorituskykyä tekee Audi S4 TDI:stä ainutlaatuisen segmentissään.

Sähköinen turboahdin tuottaa maksimaalista suorituskykyä ja saumatonta voimaa kiihdytettäessä. Se eliminoi ns. turbon viiveen, antaen välittömän kaasun vasteen kaikissa ajotilanteissa. Sähköisen turboahtimen voimanlähde on 48-voltin pääsähköjärjestelmä, joka on myös osa MHEV-kevythybridijärjestelmää. Tämä tarjoaa enemmän suorituskykypotentiaalia kuin 12-voltin MHEV-kevythybridijärjestelmä, jota käytetään muissa A4-malleissa. Tehokasta 48-voltin järjestelmää käytetään nyt ensimmäistä kertaa Audi S4 TDI:n kevythybridijärjestelmän ytimenä, jolloin maksimaalinen jarrutusenergian talteenotto on jopa 8 kW. Kompakti, ilmajäähdytteinen litiumioniakku on kapasiteetiltaan 0,5 kWh, ja se sijaitsee tavaratilan lattian alla. Audi S4 TDI:n MHEV-kevythybridijärjestelmä vähentää polttoaineen kulutusta jopa 0,4 litraa 100 kilometrillä.

Kahdeksanvaihteinen tiptronic-automaattivaihteisto ja quattro-neliveto täydentävät Audi S4 TDI:n urheilullisen suorituskyvyn. Saatavilla on myös quattro Sportdifferential – aktiivinen takatasauspyörästön lukitusjärjestelmä, jonka avulla voimaa voidaan jakaa erityisesti pyörälle, joka on ulkokaarteen puolella. S sport -jousitus on vakiovaruste, ja lisävarusteena on saatavilla myös S sport -jousitus sähköisesti säädettävällä iskunvaimennuksella.

Audi A4 allroad quattro

Audi A4 allroad quattrossa on 35 mm korkeampi maavara. Lisävarusteena saatavilla on erityinen allroad-jousitus sähköisesti säädettävällä iskunvaimennuksella, joka lisää entisestään auton ajomukavuutta, hallintaa ja dynamiikkaa. Eroja Audi A4 Avantiin on mm. single frame -jäähdyttimensäleikkö, alustan suoja ja lokasuojien suojat sekä 12 mm suuremmat pyörät ja leveämpi raideväli (6 mm edessä ja jopa 11 mm takana).

Audi A4 allroad quattro tulee saataville kolmella moottorivaihtoehdolla – yksi bensiinimoottori ja kaksi dieselmoottoria. Automaattivaihteisto on vakiovaruste kaikissa versioissa. Kuten Audi A4 Avantissa tavaratila on 495 litraa ja takaistuimet alas taitettuna se kasvaa 1 495 litraan. Takaluukku ja tavaratilan suoja toimivat sähköisesti. Audi drive select -ajotilan profiileihin tulee lisää erityinen offroad-tila.

Uudistuneiden Audi A4 ja S4 -mallien lanseeraus on Suomessa syksyllä 2019. Hintoja ei ole vielä vahvistettu.

Malli- ja moottorivalikoima lanseerausvaiheessa:

40 TDI: 2,0 TDI 140 kW (190 hv), 400 Nm
45 TDI: 3,0 TDI 170 kW (231 hv), 500 Nm

35 TFSI: 2,0 TFSI 110 kW (150 hv) MHEV, 270 Nm
40 TFSI: 2,0 TFSI 140 kW (190 hv) MHEV, 320 Nm
45 TFSI: 2,0 TFSI 180 kW (245 hv) MHEV, 370 Nm

S4 TDI: 3,0 TDI 255 kW (347 hv) MHEV, 700 Nm

 
Source: Kaasujalka

SAHK ry:n 60. valtakunnallinen Retkeilyajo 14.–15.6.2019

$
0
0

14.-15. 06. 2019 pääkaupunkiseudulla järjestetään vanhojen ajoneuvojen HAK Kulttuuriajo 2019 – SAHK ry:n 60. valtakunnallinen Retkeilyajo – tapahtuma.

Pieni joukko asiaansa vihkiytyneitä vanhojen autojen harrastajia perusti toimittaja Art Wirmolan kokoon kutsumana 30.09.1958 Suomen Automobiili-Historiallisen Klubi ry:n ja se merkittiin yhdistysrekisteriin 03.02.1959.  Vuosien varrella on toiminta kasvanut valtakunnalliseksi ja vanhan ajokaluston tallentaminen, entisöinti ja esittely suurelle yleisölle on laajennut vanhan ajoneuvo- ja tieliikennekulttuurin vaalimiseksi kokonaisuudessaan.  Harrastusta on tehty tunnetuksi alkuvuosista lähtien myös järjestämällä SAHK ry:n (nykyään Suomen Ajoneuvohistoriallinen Keskusliitto ry) Retkeilyajoja niin harrastajien kuin ajoja seuraamaan tulleiden iloksi. Joka 10. tasavuosi ko. ajon järjestämiskunnian on saanut Helsingin Seudun Automobiiliklubi ry (HAKry).

Tavoitteena on saada osallistujamäärän lisäksi kilpailukeskukseen, rastipaikoille ja reitin varrelle runsaasti yleisöä.

Kilpailukeskus Backaksen Kartano sijaitsee Vantaalla, hotellit löytyvät kävelymatkan päässä, ajoreitti kulkee rauhallisia hyväkuntoisia teitä poissa kaupunkien keskustoista. Vanhemmille ajoneuvoille on mahdollisuus lyhyempään reittiin. Rasteilla pysähdytään hetkeksi tutustumaan rastikohteisiin retkeilyajon rennossa hengessä. Mukana myös totutusti entisöinti- ja asu-ajoneuvokilpailut.

Tapahtuman ajankohta ja aikataulu:
perjantaina 14.06. toteutetaan entisöinnin laatukilpailu,

kaikki muut toiminnot lauantaina 15.06.

Kilpailukeskuksena tulee toimimaan Backaksen Kartano Vantaalla, siellä kilpailutoimisto, aamiainen, lähtö, maali ja iltajuhla. Katuosoite: Ylästöntie 28, 01510 Vantaa

La 15.06

07.30  Kilpailutoimisto avautuu Backaksen Kartanon Puimalassa
08.00  Rasti 1 avautuu ajoon osallistuville
08.30  Asu/ajoneuvo – kilpailun arviointitilaisuus siihen ilmoittautuneille autokunnille
08.55  Retkeilyajon viralliset avajaissanat
09.00  Ensimmäinen ajoneuvo lähetetään reitille, siitä eteenpäin ajoneuvo kerrallaan minuutin välein
13.00 Neste Kehä III kilpailun viimeisellä rastilla ensimmäinen auto
14.00  Ajoneuvojen paluu kilpailukeskukseen alkaa
19.00  Iltajuhla Backaksen Kartanon Puimalassa siihen ilmoittautuneille osallistujille

Voit tutustua tarkemmin kilpailukutsuun ja ilmoittautumislomakkeeseen myös HAK ry:n nettisivuilla www.hak-ry.fi

Ajoreittejä on valittavissa kaksi, perusreitti n. 100 km ja ennen vuotta 1940 valmistetuille n. 70 km:n reitti.

Ajoreitin varrella on kuusi tehtävärasia, jossa ajatuksena on jalkauttaa osallistujat hetkeksi tutustumaan rastikohteeseen.

Reitin varren rastilla 3 ovat ajoneuvot osa Vantaan kaupungin Håkansbölen kartanon kesätapahtuman ohjelmaa, rastilla tarjotaan myös osallistujille kevyt kenttälounas.

Osanottajamäärätavoite on 200 ajoneuvokuntaa, olemme rajanneet sen maksimissaan 250 ajoneuvoon, jotka tietysti valtaosin autoja, jokunen moottoripyöräkin varmaan on mukana. Osallistujia tulee perinteisesti ympäri maata, odotamme mukaan myös osallistujia Ruotsista ja Virosta. Iloksemme voimme kertoa jo nyt tulleiden ennakkoilmoittautumisten perusteella, että ajoihin tulee osallistumaan poikkeuksellisen runsaasti myös ajoneuvoja, jotka ovat valmistettu 1910–1930 -luvuilla.

 

 

 
Source: Kaasujalka

Poliisit puuttuivat ajamiseeni | Ali Jahangiri | Kaasujalka 4.kausi 5.jakso

$
0
0

 

Kaasujalan 4.kauden 5.jakson autovieraana on stand up -koomikko Ali Jahangiri. Lisäksi koeajetaan Mazda 6 STW 2.5 Luxury ja tutustutaan esimerkiksi uusiin kevytautoihin.

Otahan meidän vilkkaat somekanavat seurantaan!

Instagram: https://www.instagram.com/kaasujalka/
Twitter: https://twitter.com/kaasujalka
Facebook: https://www.facebook.com/kaasujalka/

 
Source: Kaasujalka

Tässä on BMW:n uusi etuvetoinen 1-sarja

$
0
0

Auto ensiesitellään #NEXTGen -tapahtumassa (25.–27.6.) BMW Weltissä. Auton lanseeraus tapahtuu syyskuussa maailmanlaajuisesti ja hinnat tiedotetaan myöhemmin.

Auton ajonautintoa kasvattaa erityisesti i3-sähköautoista tuttu ARB-luistonestojärjestelmä, joka on nyt ensimmäistä kertaa käytössä polttomoottoriautossa. Sen avulla luiston hallitseminen on herkempää ja nopeampaa kuin aiemmin. Luistonestoa on osaltaan tehostettu BMW Performance control -järjestelmällä, joka ohjaa jarruvoimaa sisäkurvin puoleisille renkaille jo ennen kuin auton renkaiden pito murtuu ja vähentää aliohjautumista.

Autossa on myös nyt useita erilaisia kuljettajan avustinjärjestelmiä. Vakiovarusteena ovat etutörmäys- ja jalankulkijavaroitin jarrutustoiminnolla, joka varoittaa myös pyöräilijöistä ja kaistaltapoistumisvaroitin (70-210 km/h nopeuksissa). Lisävarusteina on tarjolla aktiivinen vakionopeussäädin Stop & Go –toiminnolla, sekä kaistanvaihtovaroittimen, peräänajon ehkäisytoiminnon ja risteävän liikenteen varoittimen sisältävä Driving Assistant -ajoavustin.

Julkistusvaiheessa autosta on saatavissa viisi moottorivaihtoehtoa: kolme diesel- ja kaksi bensiinimoottoria. Malliston huipulla on BMW M135i xDrive (225 kW/306 hv) 7,1–6,8 litran yhdistetyllä kulutuksella/100 km*. Yhdistetyt hiilidioksidipäästöt ovat 162–155 g/km*: Muita vaihtoehtoja ovat esimerkiksi BMW 120d xDrive (4,7–4,5 l/100 km,124–117 g/km*) ja dieselmalliston matalimmat kulutuslukemat tarjoava BMW 116d  (4,2–3,8 l/100 km,110–100 g/km*).

Auto on muotoiltu rohkein vedoin, munuaisen muotoinen jäähdyttimen säleikkö on aiempia malleja kookkaampi ja kaksi säleikköä yhdistyy toisiinsa keskellä. Sarjan lippulaivamallissa BMW M135i xDrivessa jäähdyttimen säleet on korvattu ralliautojen innoittamalla kolmiulotteisella verkolla.

BMW 1 -sarjan kolmannen sukupolven mukavuutta korostaa sisätilojen kasvu, vaikka auton ulkomitat ovat pysyneet lähes ennallaan. Erityisesti takatilat ja tavaratilat ovat saaneet lisää väljyyttä.

Auton pituus on lyhentynyt viisi millimetriä, leveys kasvanut 34 millimetriä ja korkeus 13 millimetriä. Samaan aikaan auton takatiloissa matkustajien polvitila on kasvanut 33 millimetriä, päätilaa saa taakse panoraamakatolla lisää 19 millimetriä ja kyynärtilaa 13 millimetriä. Kuljettajan ja etupenkin matkustajan kyynärtila on kasvanut 42 millimetriä ja tavaratila 20 litraa 380 litraan takapenkki ylhäällä, selkänoja kaadettuna takatilaa on 1200 litraa. Tavaratilan minimileveys on myös kasvanut 67 millimetriä. BMW 1-sarjalaisiin saa nyt myös ensimmäistä kertaa sähköisesti avautuvan takakontin.

Auton varustetasot alkavat Advantage-mallistosta ja tarjolla on kolme ylellisempää vaihtoehtoa (Luxury, Sport ja M Sport). Ylellisin Luxury Line tuo auton sisustukseen hyvin mukavan ja tyylikkään ilmeen, jossa yhdistellään nahkaa ja alumiinia. Autoon saa valinnaisesti BMW Digital Key -ominaisuuden, jonka avulla NFC-sirulla varustettua älypuhelinta voi käyttää auton avaimena. Autosta on saatavana vain viisiovinen versio.

Moottorivaihtoehdot

BMW M135 i xDrive
225 kW/306 hv
EU-yhdistetty kulutus*: 7,1–6,8 l/100 km
CO2-päästöt*: 162–155 g/km

BMW 120d xDrive
140 kW/190 hv
EU-yhdistetty kulutus*: 4,7–4,5 l/100 km
CO2-päästöt*: 124–117 g/km

BMW 118i
103 kW/140 hv
EU-yhdistetty kulutus*: 5,7–50 l/100 km
CO2-päästöt*: 129–114 g/km

BMW 118d
110 kW/150 hv
EU-yhdistetty kulutus*: 4,4–4,1 l/100 km
CO2-päästöt*: 116–108 g/km

BMW 116d
85 kW/116 hv
EU-yhdistetty kulutus*: 4,2–3,8 l/100 km
CO2-päästöt*: 110–100 g/km

 
Source: Kaasujalka

Audi Q5 on nyt tarjolla myös ladattavana hybridinä

$
0
0

 

Audi Q5 55 TFSI e quattro on ensimmäinen Audin uusista ladattavista hybridimalleista ja se tarjoaa 270 kW:n (3267 hv) tehon. Yhdistetty polttoaineenkulutus Suomen vakiovarustelulla on 2,2 l/100 km ja yhdistetyt CO2-päästöt 50 g/km.  Toimintamatka sähköllä on yli 40 kilometriä (WLTP).

Uusi voimalinja sisältää sähkömoottorin ja nelisylinterisen turboahdetun 2,0 TFSI -bensiinimoottorin, joka tuottaa 185 kW (252 hv) maksimitehon ja 370 Nm maksimiväännön. Sähkömoottorin huipputeho on 105 kW ja maksimivääntö 350 Nm:ä. Sähkömoottori ja erillinen kytkin on yhdistetty seitsemänvaihteiseen S tronic -automaattivaihteistoon, siirtääkseen voiman quattro ultra -nelivedolle. Audi Q5:n ladattava hybridi tekee vaikutuksen 270 kW:n yhteisteholla ja 500 Nm:n maksimiväännöllä, joka on käytettävissä 1 250 kierrosluvusta alkaen. Audi Q5 55 TFSI e quattro kiihtyy 0–100 km/h 5,3 sekunnissa ja saavuttaa 239 km/h maksiminopeuden. Pelkästään sähkömoottorilla ajettaessa huippunopeus on 135 km/h.

Audi Q5 55 TFSI e -mallin litiumioniakku on sijoitettu tavaratilan lattian alle. Se on tehty 104 prismakennosta ja se varastoi 14,1 kWh energiaa, 381 voltin jännitteellä. Optimaalisen lämmönhallinnan vuoksi korkeajänniteakun jäähdytysnestekierto on integroitu ilmastointijärjestelmään ja jäähdytyskiertoon, johon myös sähkömoottori ja tehoelektroniikka on intergoitu. Ilmastointijärjestelmä käyttää erittäin taloudellista lämpöpumppua, joka varastoi korkeajännitekomponenttien hukkalämpöä. Lämpöpumppu voi generoida jopa 3 kW:a lämpöenergiaa 1 kW:n sähköenergiasta. Tämä tekee autosta vielä taloudellisimman ja samalla myös mahdollistaa miellyttävän ilmastoinnin matkustajille.

quattro-neliveto ultra-teknologialla

Audi Q5 55 TFSI e merkitsee ensimmäistä kertaa myös sitä, että taloudellisuusoptimoitu quattro ultra -neliveto yhdistetään sähkömoottoriin.  Nelivetojärjestelmän  ohjaus toimii ennakoivasti, aina valmistautuen tulevaan. Se käyttää apunaan sensoreita ja analysoi jatkuvasti tietoa, jota kerätään ajodynamiikasta ja kuljettajan käyttäytymisestä. Ajettaessa alhaisella kuormalla ja kun tienpinnan ja renkaiden välinen kitka on riittävä, voimansiirto takapyörille katkaistaan. Tällöin voimansiirto toimii erittäin taloudellisesti pelkästään etuvetoisena. Neliveto kytketään pois aina kun sitä ei tarvita, mutta se on silti jatkuvasti saatavilla. Nopea, automaattinen nelivedon aktivointi tapahtuu kolmessa eri tasossa: ennakoiva, ennustava ja reagoiva. Audin quattro-neliveto toimii yhdessä Audi drive select -järjestelmän kanssa ja kuljettaja voi säätää, ei pelkästään moottorin ominaisuuksia vaan myös nelivedon ominaisuuksia, omaan ajotyyliin sopivaksi.

Ajotilat ja uudistunut taloudellisuusavustin

Ennakoiva taloudellisuusavustin säätää jarrutusenergian talteenottoa ajotilanteesta riippuen. Se käyttää ennakoivasti navigoinnin reittitietoa ja tarkkailee välimatkaa edellä ajavaa autoon käyttäen kameraa ja tutkaa. Ajotilanteesta riippuen järjestelmä valitsee ennakoivasti joko rullauksen moottori sammutettuna tai jarrutusenergian talteenoton välillä.

Jos autoon on valittuna lisävarusteena saatavilla oleva adaptiivinen vakionopeudensäädin ja se on aktivoitu, ennakoiva taloudellisuusavustin tukee kuljettajaa jarruttamalla ja kiihdyttämällä automaattisesti tarkoituksenaan parantaa taloudellisuutta ja mukavuutta. Mikäli adaptiivinen vakionopeudensäädin ei ole käytössä, kaasupolkimen haptisella palautteella ja mittariston sekä head-up-tuulilasinäytön visuaalisella ilmoituksella kuljettaja saa kuitenkin tiedon, milloin jalka kannattaa ottaa pois kaasulta, jotta jarrutusenergiaa saadaan talteen mahdollisimman paljon.  Samaan aikaan mittariston symbolit ilmaisevat ajonopeuden alenemisesta. Mittaristosta löytyy merkinnät nopeusrajoitukselle, kaupunkialueille, kaarteille ja alamäille, liikenneympyröille, risteyksille, moottoritieliittymille sekä edessä olevalle liikenteelle.

Kuljettaja voi vapaasti valita miten haluaa käyttää polttomoottoria ja sähkömoottoria. Valittavissa on kolme eri ajotilaa:

Auto-hybridiajotila aktivoituu automaattisesti lisävarusteena saatavilla olevan MMI Navigointi plus -järjestelmän yhteyteen kuuluvan reittiopastuksen kanssa. Tila voidaan aktivoida myös manuaalisesti Mode-painikkeen avulla. Tässä tilassa akun lataus on optimaalisesti jaettu reitille, siten että polttoaineen kulutusta vähennetään ajamalla sähköllä pääasiallisesti kaupunkialueella ja ruuhkaliikenteessä. Järjestelmä valitsee rullauksen moottori sammutettuna ja jarrutusenergian talteenoton välillä. Rullauksen avulla energiaa voidaan ottaa talteen jopa 25 kW. Sähkömoottoria käytetään kaikissa kevyissä jarrutuksissa 0,1 g hidastuvuuteen saakka, eli lähes kaikkiin päivittäisessä ajossa tapahtuviin jarrutuksiin. Maksimaalista 80 kW energiaa voidaan käyttää jarrutuksissa aina 0,2 g hidastuvuuteen saakka. Jarrulevyjä käytetään enemmän jarrutusvoimaa tarvittavissa tilanteissa. Mikäli reittiopastus on aktivoitu MMI Navigointi plus -järjestelmässä, ennakoiva taloudellisuusavustin yrittää ajaa reitin viimeiset kaupunkikilometrit sähköllä ja saapua kohteeseen akku melkein tyhjänä. Tähän ohjainyksikkö käyttää suurta määrää erilaista dataa, joita se analysoi jatkuvasti. Data pitää sisällään mm. liikennetilanteeseen liittyvää tietoa, jäljellä olevan matkan, valitun ajoreitin profiilin, tarkkaa tietoa valitun reitin lähiympäristöstä kuten sallitut ajonopeudet, tietyypit, ylä- ja alamäet sekä viimeisimmät tiedot auton antureilta.

Hybriditilan lisäksi valittavana on myös EV ja Hold -ajotilat. EV-ajotilassa auto ajaa vain sähköllä niin kauan kunnes kuljettaja painaa kaasua tietyn vaihtelevan painepisteen yli. Auto käynnistyy aina EV-ajotilassa. Hold-ajotilassa senhetkinen akun lataustaso säilytetään käytettäväksi myöhemmin.

Varusteet ja muotoilu

Audi Q5 55 TFSI e on varustettu kattavilla vakiovarusteilla: mm. led-ajovalot, urheiluistuimet, kolmialueilmastointi, ladattavalle hybridille yksilöity mittaristo ja 18” alumiinivanteet. Takaistuimia voidaan siirtää pitkittäissuunnassa ja myös istuinten kulmaa voidaan säätää. Vakiona mallissa on myös S line -ulkonäköpaketti, joka sisältää mm. S line -puskurit edessä ja takana, sekä ainutlaatuisen, tummalla kromilla päällystetyn Singleframe-etusäleikön. Suomessa auton laajaan vakiovarusteluun kuuluvat lisäksi muun muassa: mukautuva ilmajousitus, vetokoukku, takaluukun sähkötoiminen avaus- ja sulkutoiminto sekä äänieristetyt etusivulasit.

Lataus

Audi Q5 55 TFSI e quattrossa kompakti latausjärjestelmä on osa vakiovarusteita. Se sisältää latauskaapelit niin Schuko- kuin voimavirtapistorasioihin, kuin myös Mode 3 -kaapelin julkiseen lataukseen. Latauslaitteessa on led-näyttö ja turvaominaisuuksia kuten lämpötilan ja virran valvonta. Saatavilla on myös lukittava latauslaite teline auton mukana tulevalle latauslaitteelle, joka tuo mukavuutta jokapäiväiseen käyttöön. Akun täyteen lataaminen kestää noin kaksi ja puoli tuntia ladattaessa voimavirtapistorasiasta (CEE, 400 V / 16 A). Lataus tapahtuu maksimissaan 7,4 kW:n teholla. Kotilatauspistokkeesta (Schuko) ladattaessa kestää akun lataaminen tyhjästä täyteen noin kuusi tuntia. Myös Audi e-tron -latauspalvelu on käytettävissä ja mm. ajaessaan ulkomailla Audi-asiakkaat voivat ladata ladattavan hybridinsä paikallisten ostoehtojen puitteissa ilman lisämaksuja. Yksi kortti riittää latauksen aloittamiseen useiden eri palveluntarjoajien latausasemilla, joka tarkoittaa pääsyä noin 100 000 latauspisteeseen Euroopassa.

myAudi-sovellus

myAudi-sovellus tuo auton palvelut älypuhelimeen, mikä on erityisen kätevää varsinkin sähköistetyissä malleissa. Käyttämällä sovellusta asiakas voi tarkastaa älypuhelimesta akun tilan ja jäljellä olevan toimintamatkan, aloittaa latauksen, asettaa ajastimen ja katsoa latauksen tilaa ja kulutustilastoja. Tämän lisäksi reittisuunnittelija sekä auton MMI-järjestelmässä että sovelluksessa näyttävät latausasemat.

Voit myös asettaa esilämmityksen ja ilmastoinnin päälle ennen liikkeellelähtöä. Tämä on mahdollista, koska ilmastoinnin kompressori ja lisälämmitin toimivat korkeajänniteperiaatteella. Asiakas voi päättää kuinka haluaa viilentää tai lämmittää matkustamotiloja silloin kun auto on pysäköitynä tai latauksessa. Riippuen auton varustelutasosta ohjauspyörän, istuinten, peilien, tuulilasin ja takaikkunan lämmitys kuin myös istuinten ilmastointi voidaan aktivoida ennakoivasti.

Suomen Audi-jälleenmyyjille uudet Audi Q5 55 TFSI e quattrot saapuvat syksyllä 2019 ja mallin ennakkomyynti alkaa kesäkuun aikana.

 
Source: Kaasujalka

Volvo esittelee XC40-lataushybridin

$
0
0

Uuden Volvo XC40 T5 Twin Enginen voimanlähteenä toimii kolmesylinterinen 1,5-litrainen bensiinimoottori, joka tuottaa 180 hevosvoiman tehon ja 256 Nm:n vääntömomentin arvon. Vaihteistona toimii 7-vaihteinen DCTH-kaksoiskytkinautomaattivaihteisto.

Auto on etuvetoinen ja myös sen sähkömoottori sijaitsee etuakselilla. Sähkömoottori tuottaa 82 hevosvoiman tehon ja 160 Nm:n väännön. Hybridivoimanlähteen kokonaisteho on 262 hevosvoimaa ja kokonaisvääntömomentin arvo 425 Nm. WLTP –mittaustavan laskennallinen hiilidioksidipäästöarvo on 46g /km ja sähköajokantama 46 km. Auton kiihtyvyys 0-100 km/h on 7,3 sekuntia. Huippunopeus on 205 km/h ja sähköajolla 125 km/h. Auton suurin sallittu vetopaino on 1800 kg.

Autossa on 10,7 kilowattin Litium-Ion ajoakku, joka on sijoitettu auton kardaaniakselille. 48 litran polttoainesäiliö on näin voitu sijoittaa auton taka-akselille, jolloin tavaratila säilyy vastaavan kokoisena kuin polttomoottoriversioissa. Ajoakun latausajat vaihtelevat 3-5 tunnin välillä riippuen latauslähteen sulakekoosta (16-8 A)

Vuoden Auto Euroopassa 2018 -palkinnon voittanut Volvo XC40 saavutti vuoden 2018 Euro NCAP -turvallisuustesteistä huippupisteet. Tämä tarkoittaa, että XC40 on 60- ja 90-sarjan isosisarustensa tapaan yksi maanteiden turvallisimmista autoista.

Vuoden 2018 Euro NCAP -testit olivat kaikkien aikojen tiukimmat. Mukana oli uusia ja vaativampia haasteita, joilla tutkittiin moninaista turvallisuustekniikkaa, kuten pyöräilijöiden havaitsemistoimintoa automaattijarrutuksella ja kaistalla pysymisen tukijärjestelmiä. Kokonaisuutena XC40 sai korkeimmat turvallisuuspisteet kaikista uuden ohjelman alaisuudessa testatuista autoista ja siinä on kompaktien katumaasturien laajin vakiovarusteinen turvallisuustekniikka.

Auton alkaen hinta Business-varusteltuna on 47 765 € (C02 46g/km) Muut saatavilla olevat varustelutasot ovat Business Inscription 51 753 € ja Business R-Design 51 753 €, joiden hiilidioksidipäästöarvot ovat 48 g/km. Täydellisen hinnaston löydät täältä.

Autot valmistetaan Volvo Gentin tehtaalla Belgiassa. Ensimmäiset autot saapuvat Suomeen alkuvuodesta 2020.

Volvon sähköistämisstrategia

Volvo on ilmoittanut, että se aikoo myydä yhteensä miljoona sähkökäyttöistä autoa vuoteen 2025 mennessä. Tällöin puolet Volvo Carsin myynnistä on täyssähköautoja.

– Volvon sähköistämisstrategia etenee suunnitelman mukaisesti. Uusi XC40 lataushybridi on siitä erinomainen esimerkki, sanoo Volvo Car Finlandin toimitusjohtaja Lasse Ahlstedt.

Ilmoitus alleviivaa Volvon sitoutumista ympäristövaikutusten pienentämiseen ja kaupunkien ilman puhdistamiseen. Volvo keskittyy vähentämään tuotteidensa ja toimintojensa hiilipäästöjä ja pyrkii ilmastoneutraaliin tuotantotoimintaan vuoteen 2025 mennessä.

Kilpailukykyiset polttomoottorit

Vahvan sähköistämisen ohella kilpailukykyiset bensiini- ja dieselmoottorit jatkavat nykymallistossa. Myös ne ovat ympäristövaikutusten suhteen hyviä valintoja, sillä kaikki Volvo -moottorit ovat jo uuden Euro 6d TEMP -päästönormituksen mukaisia. Volvo oli ensimmäisiä merkkejä, jonka kaikki mallit tyyppihyväksyttiin uudella WLTP -mittaustavalla jo syyskuussa 2018.

 
Source: Kaasujalka

Kia paljasti ensimmäisen kuvan XCeed-mallista

$
0
0

Kia on paljastanut tänään ensimmäisen kuvan täysin uudesta Kia XCeed -crossoverista, joka esitellään virallisesti tämän kuun lopussa. 

XCeed on suunniteltu Kian Euroopan muotoilukeskuksessa Frankfurtissa. Auton urheilullista muotoilua korostaa sen coupémainen takaosa. Vaikka XCeed on olemukseltaan dynaamisempi kuin sen suuremmat kilpailijansa, tarjoaa se kilpailukykyiset sisä- ja tavaratilat Euroopan parhaiten myyviin SUV-malleihin verrattuna.

Kia XCeed esitellään virallisesti 26. kesäkuuta.

 
Source: Kaasujalka

Mercedes-Benzin W111-automalli 60 vuotta

$
0
0

Vuonna 1959 esitelty Mercedes-Benz W111 mullisti saksalaisen automuodin sekä henkilöautojen kolariturvallisuuden.

Uuden automallin muotoiluehdotuksia piirrettiin suurille tauluille käsin mittakaavaan 1:10. Parhaat ehdotukset piirrettiin luonnollisen kokoisiksi 1:1-kuviksi, jotka myös väritettiin kaksivärisiksi. Muutamasta vaihtoehdosta Daimlerin johtokunta valitsi voittajan, josta rakennettiin mahongista luonnollisen kokoinen auto. Mahonki oli kovaa puuta, johon saatiin korisaumat ja josta pystyttiin teettämään sapluunia autotehtaalle peltipuolen käyttöön.

Uuden W111-malliston myötä Mercedes-Benz luopui kokonaan piikkinokkaisista korimalleista vaikka Saksassa suosittiin tuohon aikaan tiettyä pyöreyttä, josta Mercedeksen suunnittelijat eivät halunneet luopua. Uuteen automalliin he lisäsivät ripauksen italialaisten suosimaa trapetsi-muotoilua, joka suosi selkeitä suoria pintoja, ja lopputulos oli komea: uusi W111. Uusi W111-mallisarja oli tuotannossa aina vuoteen 1971 saakka, jona aikana valmistettiin yli 370 000 autoa.


Testausta ja taas testausta

Yhdysvaltojen markkinoiden takia W111:ssa otettiin käyttöön muodikkaat takaevät, vaikkakin Stuttgartissa ne tunnettiin ”tähystysavustimina”. Myös ajovalojen kohdalla tehtiin suuria muutoksia. W111 -mallin etuvaloiksi suunniteltiin mallin tavaramerkiksi muodostuneet pystyt ajovalot ja taakse suuret leveät vaakavalot.

Aktiivisen turvallisuuden osalta tehtiin ennennäkemättömän paljon töitä. Jousitettu pallo hakkasi päivästä toiseen kojetaulua, etsien parhaita mahdollisia joustavuuksia. Istuimien selkänojien kestoa tutkittiin ja automaattinen jousilaite säädettiin avaamaan auton ovea 100 000 kertaa. Myös näkyvyyteen panostettiin paljon, siksi uuteen malliin suunniteltiin ikkunapintaa 35 prosenttia enemmän kuin edeltäjämalleihin.

Myös matalan painopisteen eteen tehtiin  myös paljon töitä ja tämä näkyi myös ajettavuuden parannuksina. Omalla koeajoradalla Stuttgartissa suoritetut testit olivat vaativia ja ne suoritettiin kypärät päässä nelipistevöissä. Yhtenä kolaritestiosiona oli muun muassa pusikkoon ajo ja auton pystyssä pysymisen testaaminen. Kyseistä testiä ei toteutettu tietokoneella vaan ulos tieltä ajaen.

Turvallisuus ennen kaikkea

Merkittävintä W111-mallin suunnittelussa oli kuitenkin Béla Baréneyin Daimlerille vuonna 1951 patentoiman turvakorin käyttöönotto. Matkustamosta rakennettiin turvallinen kehikko, jonka etu/takapäiden tehtävänä oli sitoa törmäysenergiaa ennen kehikkoon törmäämistä.

Turvallisuutta testattiin ensimmäistä kertaa laajoissa kolaritesteissä. Mercedeksellä oli tehty kolaritestejä jo malleilla 170 S, mutta nyt tällä alueella siirryttiin systemaattiseen ja laajaan toimintaan, joka asetti merkin turvallisuusajattelun autoteollisuuden kärkeen kymmeniksi vuosiksi.

Törmääminen osittaiseen esteen, eri kokoiset ihmisnuket ja ympäriajot kuuluivat turvallisuusohjelmaan jo vuodesta 1956 alkaen. Pelkästään vuonna 1959 testeissä kolaroitiin kaikkiaan 80 autoa, usein kaksi autoa keskenään.

Mercedes-Benz tarkasteli ensimmäisenä autonvalmistajana myös ergonomiaa osana turvallisuutta. Vilkut siirrettiin ohjauspyörän keskeltä omaan viikseen. Pystyasennossa oleva nopeusmittari oli kuumemittarin oloinen, sillä numeroiden lisäksi värit kertoivat nopeudesta: keltainen yletti 50 km/h asti, punavalkoinen 75 km/h ja tästä ylöspäin mittarin neula oli punainen.

Ensiesittelyn yhteydessä vuonna 1959 W111-malliston moottorivaihtoehdot olivat kaasuttimilla varustetut 220 b- (95 hv) ja 220 S (110 hv) -mallit sekä polttoaineen ruiskutuksella varustettu 120 hevosvoimainen 220 SE (E=Einspritzung) -malli. Vuodesta 1963 alkaen jokaiseen mallivaihtoehtoon asennettiin kaksipiirilevyjarrut vakiovarusteeksi.

W111 oli Jyväskylän Suurajot-voittaja

Panostus W111-mallin ajettavuuteen onnistui erinomaisesti ja se todistettiin muun muassa lukuisissa 1960-luvun autokilpailuista. Saksassa voittoihin ajoivat Walter Schock, Eugen Böhringer sekä ruotsalainen naiskuljettaja Ewy Rosqvist, joka voitti tehtaan 220 SE:llä muun muassa Argentiinan kansainvälisen maantieajon. Meillä Suomessa Mercedeksellä kilpailivat Rauno Aaltonen ja Onni Vilkas, joista Aaltonen ylsi 220 SE:llä muun muassa nykyisen Suomen MM-rallin Jyväskylän Suurajojen voittoon vuonna 1961.

Aaltonen voitti Suurajot isänsä kauppaneuvos August Aaltosen omistamalla Mercedes-Benzillä, jonne Daimler AG tuki turkulaiskuljettajaa sekä hänen kartanlukijaansa Väinö Nurmimaata nimellisesti kahdeksalla renkaalla.

Lisää menestystä seurasi myöhemmin myös tallin virallisissa kilpailuissa Keski-Euroopassa, joihin Daimler AG:lla oli tuohon aikaan erikoinen tapa istuttaa asfaltille ja sorateille erikoistuneet kuljettajat samaan autoon. Aaltonen kilpaili yhdessä saksalaiskuljettaja Eugen Böhringerin kanssa, joka ralleissa ajoi erikoiskokeiden asfaltti- ja Aaltonen soraosuudet. Kuljettajat vaihtoivat paikkoja lennossa ja he voittivat yhtä lukuun ottamatta kaikki ne rallit, joihin osallistuivat.

Kauppa kävi Suomessakin

Kaupallisesti W111 -malli oli menestys niin maailmalla kuin Suomessakin, jossa kauppaa vauhditti länsiautojen tuontisäännöstelyn vaiheittainen purkaminen. Helsingin kansainvälisessä autonäyttelyssä vuonna 1960 Vehon osastolla oli esillä koko paletti 220-220S-220SE valkosivurenkaineen.

Mallilla liikkuivat johtajatason henkilöt muun muassa pankkimaailmassa, jossa se esiintyi kaikkien pankkiryhmien johdon autona. Asiakkaisiin kuului myös kirjailija Väinö Linna, hankki 220 SE-mallin.

Parhaiten Suomessa möi 220 Sb (650 kpl), eli kaasutinmoottorilla varustettu malli, mutta myös 220 SE-ruiskumalleja myytiin peräti 103 autoa. Siinä missä suuressa maailmassa useat autot olivat kaksivärisiä, oli Suomessa värinä usein musta tai harmaa.

W111 korvattiin vuonna 1965 W108 -mallisarjalla, mutta isoa siivellistä valmistettiin kahden vuoden siirtymäkauden ajan mallilla 230 S.

 
Source: Kaasujalka

Mercedes-Benz GLB ensi vuonna Suomeen

$
0
0

Mercedes-Benz GLB tulee olemaan maailman laajuisesti tähtimerkin laajenevan kompaktiautomalliston luvattu kahdeksas jäsen.

Euroopassa kahdeksasta mallivaihtoehdosta myynnissä ovat jo kuusi vaihtoehtoa: A-sarjan hatchback ja sedan, B-sarjan Sports Tourer, CLA Coupé, CLA Shooting Brake ja GLA.  Mercedes-Benzin mallistossa SUV-autot muodostavat kolmasosan myynnistä ja neljäsosa koostuu kompaktiautoista. Kompaktiautojen esiinmarssi alkoi jo vuonna 1997, jolloin ensimmäinen A-sarjan auto tuotiin markkinoille. Sen jälkeen yli 6.5 miljoonaa tähän segmenttiin kuuluvaa Mercedestä on toimitettu asiakkaille ympäri maailman.

Kolme istuinriviä, jopa seitsemän istuinpaikkaa

GLB on Mercedes-Benzin ensimmäinen kolmella istuinrivillä varustettu kompaktiluokan auto. Uutuuden pituus on 4634 mm, akseliväli 2829 mm ja korkeus 1658 mm. Kun suurinta henkilökuljetuskapasiteettia ei tarvita, lisävarusteena saatava kolmas rivi voidaan taittaa piiloon ja kasvattaa näin tavaratilaa käden käänteessä.

Kolmella valinnaisella vetosuhteella varustettu jatkuva neliveto

Mercedes-Benz GLB tuo citymaasturisegmenttiin ennen näkemättömän nelivetojärjestelmän. Moottorin tuottaman vääntömomentin jakoa etu- ja taka-akseleiden välillä voidaan ohjata kolmella vaihtoehtoisella tavalla Dynamic Select-valintakytkimen välityksellä. Eco- ja Confort-ajotiloissa voima jaetaan pääsääntöisesti 80:20 suhteessa etu- ja taka-akseleiden välillä. Sport-ajotilassa momentinjako toteutetaan hieman enemmän takavetopainotteisesti, jolloin etupyörille suunnataan 70 % voimasta ja taakse 30 %. Off-Road-ajotilassa voimanjako on lähtökohtaisesti 50:50.

Kaikissa ajotiloissa voimanjakoa täsmäsäädetään moottorin kierrosluvusta riippumatta tilanteen sähkömekaanisesti ohjatun monilevykytkimen välityksellä.

Off-Road- paketti tuo mukanaan maastoajoon räätälöidyn näytön, jonka kautta kuljettaja saa tiedon auton pituus- ja poikittaisesta kallistuskulmasta, kaasu- ja jarrupolkimen asennosta, ohjauspyörän kääntökulmasta sekä kameroiden välittämästä yksityiskohtaisesta lähestymis- tai jättökuvista. Pakettiin kuuluu myös maastossa kätevä DSR-alamäkihidastin, jossa suurin käytettävä nopeus on säädettävissä välillä 2 – 18 km/h.

Sisätilojen design jatkaa kompaktiautojen evoluutiota

Tulevan GLB:n sisätilat ovat yhtä edistykselliset kuten runsaasti kehuja saaneet A-, B- ja CLA- sarjojen sisätilat. Kuljettajan edessä on vapaasti seisova näyttökokonaisuus, josta on saatavissa kolme eri mallia: kahden 7-tuumaisen (17,78 cm) näytön kokonaisuus, yhden 7-tuumaisen ja yhden 10,25-tuumaisen (26 cm) näytön kokonaisuus sekä Widescreen Cockpit -versio, jossa on kaksi korkearesoluution 10,25-tuumaista näyttöä.

Kojelaudan viiden pyöreän ilmasuuttimen turbiininsiipi-ilme on saanut inspiraation ilmailun maailmasta. Keskikonsoli ja siihen sijoitettu kosketuksella käytettävä käyttö- ja syöttöyksikkö on E-sarjan tapaan toteutettu Black Panel -optiikalla. Tunnelmavalaistuksessa on 64 värivaihtoehtoa ja 10 värimaailmaa, mikä on ainutlaatuista tämän kokoluokan autoissa. Valaistus on siten mahdollista mukauttaa omien mieltymysten ja mielialan mukaan.

 
Source: Kaasujalka

BMW 3-sarjan Touring saapuu syksyllä

$
0
0

Uusi 3-sarjan Touring on ensimmäistä kertaa nähtävissä 25.–27. kesäkuuta 2019 BMW:n #NEXTGen-tapahtumassa BMW Weltissä Münchenissä, ja se tulee markkinoille 28. syyskuuta 2019.

Edeltäjäänsä verrattuna autoa on pidennetty 76 millimetriä 4 709 millimetriin. Leveys on kasvanut 16 millimetriä 1 827 millimetriin ja korkeus 8 millimetriä 1 470 millimetriin. 2 851 millimetriin levennetty akseliväli parantaa auton ketteryyttä ja ajettavuutta entisestään.

Sisätilatkin ovat kasvaneet sivu- ja pystysuunnassa, ja matkanteon mukavuutta edistävät uudelleen muotoillut istuimet. Takapenkkiläisten jalkatilaa on lisätty ja autoon istumista ja sieltä nousemista on helpotettu. Takapenkille mahtuu kolme lasten turvaistuinta.

Uuden Touringin korin jäykkyyttä on lisätty noin 25 prosenttia, paikoin jopa 50 prosenttia. Alustan kiinnitystä on myös jäykistetty.

Uuden tyyppiset iskunvaimentimet säätyvät jatkuvasti jousen liikkeen mukaan, mikä vähentää korin liikettä huomattavasti ja poistaa epätasaisen tienpinnan tai dynaamisen kaarreajon aiheuttamat tärinät.

Vaikka auton koko on kasvanut, sen varustusta on lisätty ja akustisia ominaisuuksia on optimoitu, 3-sarjan Touring on noin 10 kiloa keveämpi kuin edeltäjänsä.

Lediajovalot ovat vakiovaruste. Lisävarusteena on saatavilla muun muassa mukautuvat lediajovalot, jotka sisältävät innovatiivisen BMW Laserlight -kaukovaloteknologian ja ledisumuvalot. Laserlight-valojen valokuvio yltää jopa 530 metriin.

Uudesta 3-sarjan Touringista tulee myyntiin kuusi eri moottorivaihtoehtoa. BMW M340i xDrive Touring tuo ensiluokkaista ajodynamiikkaa kuusisylinterisellä bensiinimoottorillaan. Mallistoon kuuluu myös kaksi nelisylinteristä bensiinimoottoria: BMW 320i Touring ja BMW 330i Touring (myös xDrive). Dieselvaihtoehtoja ovat kolme: kuusisylinterinen BMW 330d xDrive Touring sekä kaksi nelisylinteristä dieselmoottoria BMW 318d Touring ja BMW 320d Touring (myös xDrive). Kaikki moottorit täyttävät Euro 6d-Temp -päästömääräykset. Kesällä 2020 markkinoille tulee myös ensimmäinen BMW 3-sarjan Touring pistokehybridimalli.

Hinnat tiedotetaan myöhemmin

Moottorivaihtoehdot

BMW M340i xDrive Touring

275kw/374hv

EU-yhdistetty kulutus*: 7,5-7,1 l/100 km

CO2-päästöt*: 170-162 g/km

BMW 330i xDrive Touring

190kw/258hv

EU-yhdistetty kulutus*: 6,6-6,3 l/100 km

CO2-päästöt*: 151-143 g/km

BMW 330i Touring

190kw/258hv

EU-yhdistetty kulutus*: 6,4-6,0 l/100 km

CO2-päästöt*: 146-136 g/km

BMW 320i Touring

135kw/184hv

EU-yhdistetty kulutus*: 6,3-5,8 l/100 km

CO2-päästöt*: 144-133 g/km

BMW 330d xDrive Touring

195kw/265hv

EU-yhdistetty kulutus*: 5,6-5,4 l/100 km

CO2-päästöt*: 146-140 g/km

BMW 320d xDrive Touring

140kw/190hv

EU-yhdistetty kulutus*: 4,9-4,6 l/100 km

CO2-päästöt*: 129-121 g/km

BMW 320d Touring

140kw/190hv

EU-yhdistetty kulutus*: 4,8-4,6 l/100 km

CO2-päästöt*: 125-119 g/km

BMW 318d Touring

110kw/150hv

EU-yhdistetty kulutus*: 4,9-4,5 l/100 km

CO2-päästöt*: 129-118 g/km

 
Source: Kaasujalka

600-hevosvoimainen BMW M8

$
0
0

 

 

8-sarjan Coupésta ja avoauto Cabriosta esitellään huipputehokkaat M8 ja M8 Competition -versiot

BMW:n ylelliset 8-sarjan Coupé ja Cabrio -urheiluautot saavat lisää ruutia vauhdikkaaseen rata-ajoon uusista M8 ja M8 Competition -versioista. Uutuusmalleissa käytetään tehokkainta M-mallien moottoria BMW:n historiassa.

M8-versioita on testattu esimerkiksi Saksan legendaarisella Nurburgringin kilparadalla ja Ruotsin Arjeplogin testikeskuksessa. Kokeet ja opit BMW:n M8 GTE -kilpa-auton kehitystyöstä ovat vaikuttaneet merkittävästi auton voimalinjan, alustan ja aerodynamiikan yhteensovittamiseen.

M8-versioissa käytetään 600-hevosvoimaista (441 kW) tupla-ahdettua M TwinPower Turbo V8-moottoria. Tehokkaimmissa M Competition -versioissa moottorin enimmäisteho on nostettu 625 hevosvoimaan (460 kW). Auton tekniikka, kuten jäähdytys ja voitelujärjestelmä, on suunniteltu rata-ajoon suorituskyvyn äärirajoilla. Kuljettaja voi säätää 8-vaihteisen Steptronic-automaattivaihteiston vaihteistoa mieltymystensä mukaan DriveLogic-järjestelmällä. M xDrive -neliveto tarjoaa kolme ajomoodia, XDrive-nelivedon, Sport-nelivedon sekä takavedon ilman ajonvakautusta.

Uutuusmoottorit siivittävät M8 Coupé-mallin nollasta sataan kilometriin tunnissa 3,3 sekunnissa ja Cabrion 3,4 sekunnissa. M8 Competition höylää molempien mallien ajoista pois 0,1 sekuntia.

Uutuusmalleja on kevennetty, painopistettä on madallettu, akseliväliä on optimoitu sekä aerodynaamista tasapainoa on muotoiltu tarkasti. Coupé-mallin katto on hiilikuitua ja Cabrion avokatto toimii sähköllä.

Autojen alustaa on säädetty paremmin radalle sopivaksi, tinkimättä kuitenkaan ylellisen luksusauton mukavuudesta arkipäivän ajossa tai pitkillä matkoilla. Malleissa on M-mallien jousitus sähköisillä iskunvaimentimilla sekä M Servotronic-ohjaustehostin ja DSC-ajonvakautus M Dynamic -moodilla. Alustan erikoisuutena on uusi integroitu säädettävä M-jarrujärjestelmä ja kaksi erilaista valinnaista poljintuntumaa, eli mukavampi vaihtoehto sekä välitön reagointi polkaisuun.

M-mallien piirteet näkyvät vakiomallia suurempina ilmanottoaukkoina, jäähdyttimen säleikön kaksoisripoina, M-mallien ilmanpoistoaukkoina kyljissä ja kaksoispakoputkenpäinä.

Auton sisätilat huokuvat luksusta. Vakiovarusteena ovat M Sport -istuimet, mallikohtainen nahkasisutus, tuulilasinäyttö M-mallien sisällöllä, BMW Live Cockpit Professional (navigointijärjestelmä sekä BMW Intelligent Personal Assistant -avustin). Auton keskikonsolissa on uusi painike, jolla pääsee suoraan säätämään moottorin, iskunvaimentimien, ohjauksen, M xDrive-nelivedon ja jarrujärjestelmän asetuksia oman mieltymyksen ja tilanteen mukaiseksi.

Auto ensiesitellään #NEXTGen -tapahtumassa (25.–27.6.) BMW Weltissä. Auton lanseeraus tapahtuu syyskuussa maailmanlaajuisesti ja hinnat tiedotetaan myöhemmin.

Moottorivaihtoehdot

BMW M8 Coupé
441kw/600hv
EU-yhdistetty kulutus*: 10,6–10,5 l/100 km
CO2-päästöt*: 242–238 g/km

BMW M8 Competition Coupé
460kw/625hv
EU-yhdistetty kulutus*: 10,6–10,5 l/100 km
CO2-päästöt*: 242–238 g/km

BMW M8 Cabrio
441kw/600hv
EU-yhdistetty kulutus*: 10,8–10,6 l/100 km
CO2-päästöt*: 246–241 g/km

BMW M8 Competition Cabrio
460kw/625hv
EU-yhdistetty kulutus*: 10,8–10,6 l/100 km
CO2-päästöt*: 246–241 g/km

 
Source: Kaasujalka

Taina Sikanen Seinäjoelta myynyt lähes 2000 uutta Kia-autoa

$
0
0

Kia-autojen maahantuonnin aloittamisesta Suomessa tulee tänä vuonna kuluneeksi 15 vuotta. Heti alusta lähtien, vuodesta 2004, Kian huimaa nousua on ollut todistamassa ja ennen kaikkea tekemässä seinäjokinen myyntipäällikkö Taina Sikanen. Hän on myynyt 15 vuoden aikana lähes 2000 uutta Kia-autoa ja vaihtoautot päälle.

Alku uudella merkillä ei kuitenkaan ollut helppo.

-Alussa oli haastavaa, kun asiakkailla oli paljon ennakkoluuloja uuden merkin suhteen. Monet tulivat vain uteliaisuuttaan katsomaan uutta merkkiä. Aikamoista pohjatyötä piti tehdä, että saatiin asiakkaille luottamus merkkiin, Sikanen muistelee.

Sikasen mukaan Kian läpimurto tapahtui vuonna 2006, kun merkki lanseerasi ainutlaatuisen seitsemän vuoden takuun ensimmäisen sukupolven cee’din esittelyn yhteydessä.

-Pitkän takuun myötä saatiin hälvennettyä asiakkaiden epäilyjä laadusta. Kia on noussut todella nopeasti täydestä tuntemattomuudesta menestyvien merkkien ja brändien joukkoon.

”Kia on ajan hermolla”

 Kia on kiistattomasti noussut yhdeksi luotetuimmaksi automerkiksi. Kia on tunnustettu neljänä peräkkäisenä vuonna laadukkaimmaksi volyymiautomerkiksi arvostetussa J.D. Power Initial Quality Study (IQS) -tutkimuksessa.

Sikasen mukaan laadun lisäksi Kian muita valtteja ovat olleet malliston nopea kehitys ja nuorekkuus.

-Kia on erittäin hyvin ajan hermolla. Mallisto on nykyaikainen ja meillä on uudet teknologiat nopeasti tarjolla esimerkiksi uusien hybridi- ja täyssähköautojen myötä. Nuorekkuutta korostetaan koko malliston muotoilussa sekä urheilullisin GT-ja GT-Line-mallein. Uusien teknologioiden käyttö on mahdollistanut sen, että Kia-malliston autot ovat pienipäästöisiä ja meidän ei tarvitse murehtia suurista autoveroista näiden mallien kanssa, Sikanen jatkaa.

Kia on yksi edelläkävijöistä hybridi- ja sähköautomarkkinoilla. Tämä näkyy myös asiakkaiden kiinnostuksena sähköisiä malleja kohtaan.

-Näiden mallien kysyntä on ihan jokapäiväistä. Paljon on toki asiakkailla vielä näistä uusista käyttövoimista kysyttävää ja myyjän on oltava erittäin hyvin perillä asioista, jotta pystymme opastamaan asiakkaita heille oikeanlaisen auton valintaan, Sikanen tähdentää.

Kannustaa naisia: ”Rohkeasti mukaan!”

 Sikanen työskentelee J. Rinta-Joupilla Kia-osaston myyntipäällikkönä Seinäjoella. Hän on harvoja naismyyjiä verkostossa. Sikanen kannustaakin naisia alalle.

-Rohkeasti vaan mukaan! Tässä työssä naiset pärjäävät ihan yhtä hyvin kuin miehetkin. Tarvitaan vain iloista mieltä ja intoa myyntityöhön. Tämä on hauskaa hommaa mukavien asiakkaiden parissa, Taina Sikanen rohkaisee.

Brand Director Anssi Liukkonen Kia-maahantuonnista kiittelee Sikasen omistautumista työhönsä.

-Taina Sikanen on loistava esimerkki pitkäaikaisesta sitoutumisesta Kiaan merkkinä. Olemme ylpeitä, että meillä on verkostossamme hänen kaltaisiaan, ennakkoluulottomia ammattilaisia, jotka ovat uskoneet mahdollisuuksiimme, Liukkonen kiittelee.

 
Source: Kaasujalka
Viewing all 600 articles
Browse latest View live